Death Burger

Helvetin tulinen burgeri

Aiemmin tänä keväänä sain ainutlaatuisen tilaisuuden osallistua Tampereella Roosterin ja Poppamiehen järjestämään tulisten ruokien kattaukseen, Hell´s Nightiin, jonka yksi kulmakivi on Death Burger. Viattoman näköinen purseri, josta aistit rouhean raikkaan salaatin, suussa sulavan pekonin, sekä herkullisen pihvin salsakastikkeineen. Todellisuudessa tämä veijari on Suomen tulisin ravintola-annos. Koko annoksen alle 30 minuutissa syönyt palkitaan Death Burger -paidalla, sekä nimi kaiverretaan Hall Of Fame tauluun todistukseksi suomalaisesta sisusta, urhoollisesta, sekä hulluudesta. Huomioi, että suorituksen aikana ei tarjoilla maitotuotteita tulisuuden lieventämiseksi. Lupasin syödä burgerin vuoden 2011 puolella, mutta eihän Vorssalaisia paljoa tarvitse yllyttää. Koitokseen lähdettiin aurinkoisena iltapäivänä 1.7.2010.

Sotasuunnitelma oli valmis. Huhujen mukaan suurin osa syöntiyrityksistä on kaatunut ranskalaisiin, jotka potkivat ja lisäävät tulisuuttaa, mikäli ne popsitaan itse burgerin jälkeen. Pelimiesten elkein aloitimme ranuista. Helvetin hyvistä ranuista. Sitä vain naureskeltiin, notta onhan tämä vielä hyvää ja näin se oli. Ranut ääntä kohden ja sitten ottamaan miehestä ja naisesta mittaa – neljä DB:tä kiitos!

Ilmehän sen kertoo – hieman arveluttavaa. “Ei se voi nyt niin tulinen olla…”. Mainittakoon vielä, että DB:n saa tilattua myös kasvisversiona ja burgeri on myös Roosterin normaalilistalla.  Isoon nälkään setin voit tilata myös tuplana. Arvoitukseksi jäi, onko Duoble DB kahden paidan veto – tuskin, koska ei taida tuo pihvi itsessään olla se tulisin osuus tästä kaverista.

Jahas – ranut onnellisesti takana (edelleen helvetin hyvät ranut) ja sitten itse pääruoan kimppuun. Ensiksi DB kahteen osaan. Reipas pala haarukkaan “Hmmm… pekonia…” Ensipuraisu – potkaisee. Potkaisee uudelleen – nousee edelleen. Vielä vaan nousee. On se tulinen – pakko myöntää.

Hikea puskee koko tiimille. Rauhallinen, herkkä kynttiläillallinen on kaukana, kun DB alkaa ottamaan otetta haastajistaan. Muistan joskus yläasteajoilta, kun hoilasimme Klamydin biisiä, jossa kertsi menee tyyliin “Naama puutuu”. Nyt se puutui tosissaan. Puhuminen menee sössötyksen puolella, vettä menee litratolkulla ja herkullinen pieni purserin perkule muuttaa raavaat miehet tuskaisiksi pikkuleideiksi.


* * *

The Hall Of Fame

* * *

1.7 means 6:66

* * *

The Death Burger t-shirt

Burgerin syömisestä oli allekirjoittaneella nautinto kaukana – suoritus hetkellä. Burgeri selätettiin täysin asenteella. Muista vielä keväisen Hells Nightin pohdintoja “Ensin ranut ja sitten vaan painaa menemään – se polttaa ekalla puraisulla – sitten vaan painaa eteenpäin” DB ilman maitoa hieman alle 20 min – Job done. Oli aika puhista – tuskaa. On se tulinen. Se on oikeasti tulinen. Huhujen mukaan Death Burger sisältää Poppamiehen Manala ja Ahjo -kastikkeita. Viimeisessä Hell´s Nightissä oli tarjolla uudistettu resepti, jossa maistuu enemmän tuore chili. Hyvä näin, koska varsinkin tulisimmissa kastikkeissa chiliuutteen maku/haju puskee läpi, peittäen itse chilien maut. Mennään syömään, mikäli haastajia löytyy. Sitä ennen kannattaa kokeilla hieman omia rajoja Poppa-Markon “varjo DB:llä”

Copycat Death Burger by Poppa-Marko

Urheutta ja taisteluhenkeä Helvetinköökin röpöttelijät hakevat täältä:

Iron Maiden: Dance Of Death

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

Gravatar
WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 36 muun seuraajan joukkoon