Siipiä, lisää siipiä!

On taas se hetki keväästä, kun varastosta kaivetaan rasvakeittimet esiin ja päräytetään kevään ensimmäiset siivet tulille. Pikavisiitti tukkuun,  mukaan laatikko siipiä ja keittimeen uudet rasvat. Hieman sinihomejuustodippiä ja porkkanoita – sellerimäenmiehiä en ole koskaan ollutkaan eli ne passataan myös siipimestoissa. Keittimestä namikat kaakkoon (190 astetta) ja tasan 4 minuuttia. Thats it.

Kastike tekee aterian. Näin se on. On tullut useasti tuunattua alusta lähtien kastikkeet, mutta kulutuksen kasvaessa on Helvetinköökissä siirrytty suosiolla valmissetteihin.  Mielipideasioita, mutta omiin henkilökohtaisiin suosikkeihin nousee Poppamiehen siipisoosit, joista Naga Jolokian rinnalle tuli napattua myös miedompaa versiota. Toimii – jumalauta toimii. En kyllä lähtis yhtään lantrailemaan voilla tai margariinilla, vaan suoraan siipien niskaan ja ääntä kohden. Tosin hieman jälleen nillitän, että oisko liikaa etikkaa. Silti näiden myötä siipien kulutus kerta-annoksena alkoi hipomaan viidenkympin rajaa! Pieksee Texas Petet ja sen johdannaiset mennen tullen. Noihin jää ihan oikeasti koukkuun! Ja mikä helvetin parasta – näitä saa myös kanistereissa! Eli – mikäli oikeasti olet siipimiehiä, tilaa suoraan sellainen. Isompia siipikekkereitä järjestettäessä tää on sama, kuin viinat loppuis…

About these ads

Heitä lisää löylyä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 58 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: