Arkisto kategorialle Kastikkeita ja makua

Steak Vidic

Posted in Härkää, Kastikkeita ja makua avainsanoilla , , , , on marraskuu 24, 2009 by devilchef

konuliekkibeefLiekitettyä härkää konjakkikastikkeella

  • härän ulkofiletta
  • mustapippuria ja suolaa
  • oliiviöljyä
  • konjakkia liekittämiseen
  • purkki ruokekermaa
  • Dijon -sinappia

Viimeisestä härkäpihvin liekityssessiosta onkin jo vierähtänyt reippaasti aikaa. Viskifanaatikkona nöyrryin kuitenkin hoitamaan liekityksen perinteisemmin konjakilla, jonka jälkipoltoista syntyy erinomainen kastike. Tänään pihviin saatiin luonnetta ja asennetta – Nemanja!

Ota liha lämpiämään n. tuntia ennen paistamista ja leikkaa n. parin sentin paksuiset pihvit. Päälle öljyä ja mustapippuria sen verran, että tuntuu! Painele pihvejä jonkin verran öljyssä ja pippurissa, jätä odottamaan pannun kuumenemista. Paistetaan mieltymysten mukaan pannulla, n. 3/4 min + 3/4 min = medium. Ota pannu pois tulilta ja anna pihvin hetken huilata. Lorauta sekaan konjakkia ja liekkiä perään. Liekityksen kanssa on syytä olla varovainen. Liekki leimauttaa helposti karvat käsistä, eikä keittiön savuefekteiltä pahemmin vältytä. Kauhukeittiön touhulistan ykkössuosikki “näin testaat palovaroittimen toimintaa”. Ethän myöskään tuikkaa settiä tuleen liesituulettimen alla – saattaa tulla rapeampi lopputulos, kuin oli tarkoitus. Ota pihvit pois pannulta lämpimälle lautaselle ja anna vetäytyä folion alla sillä aikaa (n. 4-5 min), kun päräytät kastikkeen.

Konjakki -kastike pippuripihveille

Kaada ruokakerma pannulle paistonesteen sekaan. Lisää reipas mälli sinappia ja mustapippuria, sekä ripaus suolaa. Loraus vielä konjakkia ja annetaan muhia n. 5 min. Maista ja mausta tarpeiden, sekä mieltymysten mukaisesti.

Kasaa koko komeus lautaselle ja nautiskele tuhdin punaviinin kera. Kylkeen liekitettyä sipulia ja astetta rouheempia uuniperunoita. Taitaa Carterin poikakin liekittää pihviä!

“If Your having girlproblem I feel bad for You son. Igot 99 problems, but bitch ain’t one”


Guinness BBQ Glaze I

Posted in Kastikkeita ja makua avainsanoilla , , , , , on marraskuu 19, 2009 by devilchef

Guinness BBQ GlazeGuinnessia ja grillauskastiketta

Arthur Guinnessin tummaa stout -tyyppistä olutta on valmistettu jo vuodesta 1759. Samettinen ohrapirtelö viettää siis 250 – vuotissynttäreitä, eikä suotta. Mikäli Guinnessia on tarjolla hanasta – One for me, please! Kaisaniemen Mollysta mokomaa saa vielä Extra Coldina! Kannattaa käydä tutustumassa Guinnessin sivuille ja opetella mm. kuusivaiheinen, oikeaoppinen tapa kaataa Guinness -tuoppi.

  • 1,5 dl Guinnessia (loput kokille)
  • 1 punasipuli
  • 2-3 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 dl ketsuppia
  • 1 dl omenaviinietikkaa
  • 50 g sokeria
  • 0,6 dl vahvaa kahvia
  • 2 rkl tummaa siirappia
  • 2 rkl Dijon -sinappia
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 2 tl Worchestershire -kastiketta
  • ripaus nestemäistä savua
  • suolaa ja mustapippuria maustamiseen

Kuullota hienonnettu punasipuli ja valkosipulinkynnet kattilassa ja tilkassa oliiviöljyä. Lisää kahvi ja koko loppuorkesteri omavalintaisessa järjestyksessä. Kuumenna lähes kiehumispisteeseen ja hauduttele n. 30 min ajoittain sekoittaen. Kun nesteestä on osa häipynyt, mausta mieltymysten mukaan suolalla ja mustapippurilla. Kastikkeen kannattaa antaa levätä seuraavaan päivään jääkaapissa. Mikäli haihdutat enemmän nestettä, kastike paksuuntuu ja sopii mm. glaseeraukseen. Toimii erinomaisesti kastikkeena, sekä grillauskastikkeena.

Helpohko perussetti, joka toimii varmasti. Itse Guinnesin makua ei kastikkeesta juurikaan havaitse, mutta ainahan näiden kanssa on mukana harrastella. Vanhan liiton miehenä kannatan grillikastikkeen valmistamista itse, vaikkakin monesti valmiina löytyy hemmetin hyviä vaihtoehtoja. Kauhukeittiö heittää setin tuotekehitykseen, josko tästä saadaan yhtä jumalainen, kuin itse kuningas Guinnessista. Sitä ennen, Cheers mates!

2devilii

Tsatsiki

Posted in Kastikkeita ja makua avainsanoilla , , on marraskuu 13, 2009 by devilchef

tsatsikiValkosipulikurkkua jugurtilla

  • ½ kurkku
  • 1 dl tuoretta minttua
  • 1-4 valkosipulinkynttä (tai enemmän)
  • 200g Tyrkisk -ruokajugurttia
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 rkl sitruunamehua
  • mustapippuria ja suolaa maustamiseen

Tsatsiki on oikeaoppisemmin Kreikkalainen salaatti, jossa on jugurttia, kurkkua ja valkosipulia. Aha… Miks mä puhun aina sitten kastikkeesta? Tätä reseptiä on väännetty jo muutama kesä grillisafkojen kylkeen ja nyt myös kebabin sekaan. Oli miten oli – hemmetin hyvää!

Raasta kurkku sillä rouheella koolla ja valuta siivilässä. Painele kurkkuraasteesta nesteet pois – kunnolla! Hienonna minttu ja valkosipulin kynnet. Sekoita ainesosat, mausta mustapippurilla. Anna maustua muutamia tunteja. Lisää suolaa vasta ennen tarjoilua. Helppo ku mikä, toimii! Kolme Deviliä, ehkä enemmänkin.

3devilii

Devils Wings

Posted in Kanaa, Kastikkeita ja makua avainsanoilla , , , , , , , on heinäkuu 27, 2009 by devilchef

Wings 2 Hell

Liekkisiipiä ja Hells Saucea

  • Kanansiipiä paketti tai pari
  • Muutama kylmä Jägermeistershotti
  • Kylmää olutta
  • Hells Sauce
  • Jim Breur: Party In The Stomach (blues -version)

Hornettei, Liekkisiipii, Buffalo Wingsei eli kanansiipiä. Laiskana nämä heittää uuniin ja grillattuna tai hiillostettuna aivan ykköskamaa. Tänään siivet uppopaistettiin rasvakeittimessä ja päälle pyöräytettiin tulinen kastike. Näitä nykäisee helposti kilon per naamari eli ei muuta, kuin käristään. Muista varata kylmää olutta kyytipojaksi.

Päristin 700g paketin Liekkisiipiä. Näitä ei taida löytää naturel -versiona, joten virautin marinadin pois haalealla vedellä ja kuivasin siivet. Rasvakeittimeen lämpöä 190 astetta, paista siipiä n. 10 minuuttia, reippaan ruskeiksi. Valuta hetken ja kaada tarjoilukulhoon. Kelpaa jo tällaisenaan, mutta tulisesta kastikkeesta haettiin hieman lisäpotkua. Kastike kannattaa duunata ennen siipien paistamista, koska se kaadetaan valmiiden siipien päälle.

Hells Sauce

  • 0,8 dl öljyä
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl valkosipulijauhetta
  • ½ tl mustapippurirouhetta
  • ½ tl Cayenne -pippurijauhetta
  • ½ tl Worchestershire -kastiketta
  • 1 rkl Linghams -chilikastiketta
  • 3 rkl ketsuppia
  • 2 tl vettä
  • 1 tl maissitärkkelystä
  • 1 munan keltuainen

Yhdistä kattilassa ainesosat, mutta jätä pois vesi, tärkkelys ja keltuainen. Härvää miedolla lämmöllä, kunnes seos alkaa kiehua. Hauduta muutamia minuutteja miedolla lämmöllä ja jätä sivuun jäähtymään n. 10 minuutiksi. Vatkaa keltuaisen sekaan tilkka vettä ja maissitärkkelys. Riko koostumus täysin ja sekoita kastikkeen joukkoon koko ajan voimakkaasti hämmentäen (vispaten). Kaada juuri friteeratut siivet kulhoon, jossa on tiiviisti suljettava kansi. Lorauta kastiketta sekaan (700g & puolet soosista). Sulje kansi ja sheikkaa kunnolla! Ei muuta, kuin jakoon ja uutta settiä tekemään, koska nämä poistetaan hetkessä. Vierelle olisi voinut heittää jotain kevyttä ja vihreää, mutta tällä kertaa tyydyimme kylmään ohramallasnesteeseen. Friteeratut siivet yltää piruasteikolla kärkipäähän, kastikkeelle kuitenkin jopa 3 devilii.

3devilii

Jack Daniels BBQ

Posted in Kastikkeita ja makua avainsanoilla , , , , , , , on kesäkuu 17, 2009 by devilchef

JackBBQJack Daniels BBQ -kastike

  • 1 kokonainen valkosipuli
  • vettä
  • ananasmehua
  • Teriyaki -kastiketta
  • soijakastiketta
  • fariinisokeria
  • sitruunamehua
  • sipulia
  • ananasta
  • chilijauhetta
  • Jack Daniels -viskiä

No niin jätkät! Siinä se on sitten on. Nyt se on täydellinen. Viimekertainen hieman kärähti, mutta nyt pärisee! Tässä olisi kastike isolla K:lla. Sopii lisäksi erinomaisesti glazeeraamiseen. Love that Jack! VAROITUS: Tämän kastikkeen tekemiseen menee ikä, terveys ja useampi olut!

Ota ensin kokonainen valkosipuli. Leikkaa kanta pois ja koita pitää paketti kasassa. Poista hieman paperimaista kuorta, mutta ei liikaa – keep it together! Laita valkosipuli vuokaan ja päälle loraus öljyä. Peitä foliolla, painela kevyesti valkosipulin ympärille. Anne pojalle uunia 175 astetta tunnin verran.

Sopiva kattila tai haudutuspannu tulille ja tuikkaa sinne seuraava setti ja jätä hiljaksiin hautumaan:

  • 1,6 dl vettä
  • 2,4 dl ananasmehua
  • 0,6 dl Teriyaki -kastiketta
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 2,5 dl fariinisokeria

Kun valkosipuli liekittyy uunissa ja kastike alkaa pöristä pannulla on aika tehdä toinen setti:

  • 3 rkl tuoretta sitruunamehua (1 sitruuna)
  • 3 rkl hienonnettua sipulia
  • 1 rkl hienonnettua ananasta (1 rengas)
  • 1/4 tl chilijauhetta

Sekoita em. ainekset keskenään kulhoon. Kun valkosipuli on valmista, anna sen hetken jäähtyä. Kuoret pitäisi irrota nostamalla kevyesti. Lisää em. sekoitukseen 2 rkl paahdettua valkosipulia, mutta jätä ruskeat, kovettuneet osat pois. Sekoita, painele ja sekoita. Lisää pannulla hautuvaan kastikkeeseen ja jatka koko ajan sekoittaen. Kun kastike alkaa hakea muotoaa, saostua riittävästi, siivilöi kastike. Kaada takaisin haudutuspannuun ja jatka härväämistä. Lisää loppuvaiheilla 1 rkl Jack Daniels -viskiä kastikkeeseen. Jätä kastike haluttuun muotoon. Noin 2 tunnin haudutuksen jälkeen sopivaa pihveille (semi notkeaa). Mikäli haluat glazea (suosittelen) tai esim. jämäkkää burgerikastiketta, jatka haudutusta, kunnes nestettä on haihtunut riittävästi ja kastike on siirappimaista ja paksua. Älä anna kiehua liikaa tai yli. Jos käytät glazeeraukseen – lisää vasta grillauksen loppuvaiheessa, ettei pala.

Seuraavaan settiin pitää kokeilla tupla-viskit! Omasta mielestä yksi parhaista grillauskastikkeista. Tätä kokeiltiin viskimarinoituun härkään. Glazeeraus ja päräytys loppuvaiheilla antoi seillaisen gourmet -pärrän takapihan semirookie-kokkaukseen, että rohkaisen jokaista hiemankin pihvin ystävää kokeilemaan. Tämä kastike on todellakin kokeilemisen arvoinen. 4 pirulaista on enemmänkin, kuin paikallaan!

4devilii

Yrtti-Antti

Posted in Härkää, Kastikkeita ja makua avainsanoilla , , , , , on kesäkuu 6, 2009 by devilchef

DSC03178

Yrtti-Entrecote, Marsala -viinikastike ja bataatti-punasipulipaahto

  • Häran Entrecote
  • mustapippuria & merisuolaa
  • oliiviöljyä
  • valkosipulia
  • tuoretta Basilikaa
  • tuoretta Rosmariinia (tai kuivattua)
  • Marsala -kastike (recipe included)
  • Bataatti-punasipulipaahto (recipe included)
  • Chiliparsaa (recipe included)
  • kylmää olutta valmisteluun ja grillaukseen
  • Bixio Valpolicella Classico -punaviiniä fiilistelyyn
  • Tajunnan räjäyttävää kasaripoppia

Larstai! Saat ehkä nukkua tunnin pidempää. Ehkä eilinen röpöttely hidastaa nousemista, mutta on kuitenkin lauantai. Saat aamukahvin kuin tilauksesta palvelusväeltä. Raahaudut virkistävään suihkuun ja valmistaudut pallogrillauksen SM -kisoihin, jotka käydään tänään HELLsingin sydämessä. Dösällä kohti Stadia ja Kampintorilla alkaa merituuli puskea hiiligrillin tuoksuja ilmaan. Suomalainen mies karkasi kesken kilvoittelun baariin. Kylmä Guinness takan äärellä ja fiilistelyä kollegan kanssa. Siitä se ajatus sitten lähti tämän illan varjokisoille!

Tänään piti pihvit laittaa rockkifiiliksellä, mutta tästä tulikin suomikasari-ilta! Pitää todeta, että kasarit pauhaa vieläkin, joten tästä taitaa tulla jokseenkin levoton postaus kaikin puolin. Laita siihen mankkaan ainakin nämä:

  • Nisa Soraya: Huone 105
  • Armi Aavikko: Iltaloma
  • Mona Carita: Soita Mulle
  • Leo Luoto: Villi Yö
  • Meiju Suvas: Kun Lähdet Armeijaan
  • Ja kaikki muut kasari-ihmeet

Ja nyt pärähtää! Tein Chiliparsasta uuden version, jossa siihen lisättiin oliiviöljyä, ripaus suolaa ja pippuria. Chipotle Tabascoa ja Linghamns -chilikastiketta. Tankoparsat pyöritettiin setissä ja jätettiin yksin kylmään. Kun grillaat parsoja, kaada loppu kastike parsojen päälle – liekkiä syntyy! Varo polttamasta parsoja, liekit antaa lisää rapeutta ja potkua. Nosta tarvittaessa parsat lautaselle ja esim. grillihyllylle lämpimään.

Bataatti – punasipulipaahto

  • bataattia
  • punasipulia
  • valkosipulia
  • tuoretta timjamia
  • mustapippuria ja suolaa
  • oliiviöljyä

Pilko bataatista ja punasipulista reippaita paloa. Valkosipulista kuoret pois ja slaissaa isoiksi paloiksi. Tuoretta timjamia sekaan ja rouhaus mustapippuria ja suolaa. Päälle pirskottelet oliiviöljyä ja sekoitat hässäkän. Uuniin lämpöä 250 astetta ja pöyhintään puolillä välein – paahtoaika n. 20 min.

Yrttiöljy

  • tuoretta Basilikaa
  • tuoretta Rosmariinia (kuivattu on ok)
  • 3 valkosipulinkynttä (hienonnettuna)
  • mustapippuria ja merisuolaa ripaus
  • oliiviöljyä

Nakkaa isoon mortteliin ja ala pärräämään. Sekoita mukaan öljyä kokoajan pyörittäen. Lopputulos on loistava valeluöljy grillaamiseen. Roiski kunnolla grillaamisen aikana ja synnytä isoja liekkejä!

DSC03169

 

Marsala -viinikastike

  • 0,70 dl Marsala -viiniä
  • 1,5 dl vettä
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl Worchestershire -kastiketta
  • 1 rkl Balsamico
  • 2 salottisipulia hienonnettuna
  • 1-2 rkl härkäfondia
  • slaissi voita

Kuumenna kattila ja loraus öljyä. Heitä sipulisilppu mukaan ja päälle loraus härkäfondia. Annen hetken pöhistä ja kaada loraus kastikkeesta. Anne hetken hakea fiilistä ja kaada loput kastikkeesta mukaan. Anna kiehua, keitä n. 1/3 osaan tai 2/3 osaan. Lisää voita ja anna lopuksia hautua hiljaksiin. Yksi parhaista kastikkeista on syntynyt!

Grillaa lopuksi pihvit Jack Daniels -savussa. Valele päälle yrttiöljyä grillauksen aikana. Koska kyseessä on vahvan makuinen äijäliha, kääntelin reippaasti grillillä. Päälle hakattiin yrttiöljyä ja saatiin aikaan kunnon liekit, joilla saatiin pihviin potkua ja lopuksi myös sopivaa rapeutta. Anna pihvien vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Kylkeen hieman bataatti-punasipulipaahtoa, chiliparsaa ja päälle hieman Marsala -kastiketta.

Yllätin jälleen itsenikin. Tai sitten tänään pelissä oli reippaasti onnea. Pihvit onnistuivat täydellisesti. Vaikkakin olen medium minus -miehiä, nautin täysillä kypsästä Antista. Bataatti-punasipulipaahto oli täydellistä. Chiliparsat ottivat siipeensä liiallisestä liekistä, joten niiden osalta fiilis sai hieman ryppyjä. Olipa pihvisi raakaa tai ylikypsää. Muut setit vain sinne päin… Marsala -kastike pelastaa! Jos et ole vielä kokeillut tätä kastiketta, tee se nyt. Kauhukeittiö suosittelee ja päättä tämän illan tuhtiin punaviini -osiin. Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan ja kasarimusan pauhaa!

Jack Meets Marsala

Posted in Härkää, Kastikkeita ja makua avainsanoilla , , , , , , on kesäkuu 2, 2009 by devilchef

Jack-Marsala BeefJack Daniels – Marsala härkää

  • härän sisäfilettä
  • merisuolaa
  • mustapippuria
  • valkosipulia
  • punasipulia
  • sipulia
  • oliiviöljyä
  • timjamia
  • Jack Daniels -viskiä
  • Marsala -viiniä
  • kourallinen A.Le Cogeja
  • Steen1: Teille Kaikille

Jäähdytä oluet (riittävästi). Tänään fiilistä haetaan suomalaisesta asennepäräytyksestä “Tää on niille, jotka selvis kolmekybäseks, tää on niille jotka on särkenyt mun sydämen”. Aina, kun kuulen Steeniä, piirtyy mielen syövereistä verkkokalvoille yhdet Matinkylän kemustukset – poliisi teki uudet määritykset, paljonko henkilöitä saa olla yksiössä. Ootsä terroristi?

Tänään Kauhukeittiössä tarjoillaa Jack Daniels liekitettyä härkää Marsala -viinikastikkeessa. Lisukkeena paprika-sipulipaahtoa. Aloita sipuleista – paloja fiiliksen mukaan. Hienonna sekaan muutama valkosipulikynsi. Päälle öljyä, merisuolaa, mustapippurirouhetta ja timjamia. Uuniin lämpöjä 200 ja reipas 50min – hieman härväämistä puolessa välissä.

***

Garlic in Pan

Mausta pihvit merisuolalla ja mustapippurirouheella. Kuumenna pannussa öljyä ja heitä pihvit kuumalle pannulle. Sizzling – Thats the noise you wanna hear! Paista mieltimysten mukaan, heitä murskatut kynnet ja voita pannuun. Kääntele pannua, notta aromit pyörii pannulla. Uskomaton setti jo tässä vaiheessa – love that beef! Poista kynnet ja ota pannu tulilta – anna hetken jäähtyä. Kaada sekaan 4cl Jack Danielsiä ja tuikkaa tuleen! Nosta pihvit pois, peitä foliolla – leave it to rest! Älä hukkaa paistopörinää – tee siitä The Kastike that blows Your mind!

Jack Daniels – Marsala -kastike

  • härkäpihvien paistoliemi
  • salottisipuli (hienonnettu)
  • 1,5 dl vettä
  • 0,7 dl Marsala -viiniä
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl Worchestershire -kastiketta
  • 1 rkl balsamicoa
  • slaissi voita

Liekityksen jälkeen pannulle jää nestettä ja viskiä. Pannu jälleen tulille ja salottisetti mukaan. Pyöritä hetken ja lisää loppuosa kastikkeesta ilman voita. Anna kiehua, lisää voi ja keitä kasaan (n. 1/3 tai 1/2). Jack Daniels flamed beef & Marsala winesauce – job done!

Chilivoi

Posted in Kastikkeita ja makua avainsanoilla , on toukokuu 10, 2009 by devilchef

antti & kaverit

Chilivoi

  • 100g voita
  • 1 chili
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • ripaus mustapippuria
  • loraus öljyä

Nakuttele ja hiero chilin siemenet irti, leikkaa päät auki ja halkaise. Hienonna chili ja valkosipulinkynsi voin sekaan. Lisää tomaattipyre, ripaus mustapippuria ja loraus öljyä. Sekoita hässäkkä huolella ja rullaa voipaperin avulla sopivan kokoiseksi tuubiksi. Heitä käärö pakkaseen. Terävällä veitsellä voit leikata suoraan sopivan kokoisia biittejä – poista voipaperi. Anna lämmetä hetki huoneenlämmössä ennen pihvin päälle heittämistä. Toimii myös grillatun perunan kanssa.

Texas BBQ

Posted in Kastikkeita ja makua avainsanoilla , , , , , , on toukokuu 1, 2009 by devilchef

texas-bbq

Texas Barbecuekastike

  • 240g ketsuppia
  • 80g tummaa siirappia
  • 80g sitruunan mehua
  • 80g hunajaa
  • 2 rkl Worchestershire -kastiketta
  • 2 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl Dijon sinappia
  • ½ tl valkopippurijauhetta
  • ½ tl Tabascoa
  • ½ tl suolaa
  • ½ tl juustokuminaa

Nakkaa kulhoon ja veivaa ympäri. Kastike on heti ready-to-go ja säilynee jääkaapissa muutamia viikkoja. Käytä kastikkeena suoraan tai esim. glaseeraukseen. Tulisuutta voi lisätä helposti Tabascon kautta.

Kerrassaan mainio peruskastike menoon, kuin menoon. Kokeile vaikka grillattuun kanaan tai burgerin väliin!

Rib Mob

Posted in Kastikkeita ja makua avainsanoilla , , , , , , on toukokuu 1, 2009 by devilchef

mob

BBQ grillauskastike

  • 4 rkl paprikajauhetta
  • 2 rkl chilijauhetta
  • 2 rkl jauhettua kuminaa
  • 1 rkl kuivattua oreganoa
  • 1 rkl mustapippuria
  • 1 rkl valkopippuria
  • 2 rkl fariinisokeria
  • 1 rkl sokeria
  • 1 rkl suolaa
  • 1,2 dl omenaviinietikkaa
  • 1,2 dl vettä
  • 1,2 dl soijakastiketta
  • 0,6 dl Worcestershire -kastiketta

Sekoita kuivat aineet kulhossa, lisää nesteet sekoittaen. Käytetään mm. ribsien ja grillikyljen moppaamiseen ennen ja grillauksen aikana. Koko satsi kului kahden tunnin kylkihiillostuksen aikana eli ei muuta, kuin sutimaan!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 39 muun seuraajan joukkoon