Neitsytajossa Weberin savustinsukkula
Nyt miltein viiden vuoden ajan olen pääsääntöisesti opetellut grillaamaan ja savustamaan kaasugrillin lisäksi myös pallogrillillä, Weberin 57:lla. Grillaaminen eri tavoin onnistuu 57:lla hienosti, mutta savustaminen vaatii hienosäätöä lämpöjen kanssa ja onnistuu mainiosti. Tavalliseen 57:kin on saatavissa lisäkilkkeitä, joilla saadaan helposti pidettyä alhaista lämpöä pitkään, jolloin esim. ribsien savustaminen onnistuu entistä helpommin. Yksi näistä “Smokenator”. Simppeli peltihökötys vesiastioineen. Helpoin tapa madaltaa lämpöjä tavallisessa pallogrillissä on hyvinkin yksinkertaista. Vähemmän brikettejä, 1-2 vesiastiaa ja oikeat venttiilin säädöt. Ainoa rajoittava tekijä on kuitenkin grillaus/savustusala. 57:aan mahtuu n. 3-4 ribsiriviä kerrallaan ja kun savusaikakin on 3-6 tuntia, tulee eteen kaluston laajennus, mikäli ribsejä mielii kerralla savustella isommalle porukalla.
Weberin Smokey Mountain Cooker – The Bullet. Yksi legendaarin savustin, josta löytyy nykyään kahta eri kokoluokkaa. 47cm tai 57 cm, joilla käytännössä tarkoitetaan savustimen halkaisijaa ts. savustusalaa. Savustin koostuu kolmesta osasta, joista alimmaiseen brikettipesään lisätään briketit ja savustuspalat. Keskiosassa on kaksi ritilätasoa ja näiden alla suuri vesiastia. Vesiastian tarkoitus on täysin sama, kuin pallogrillissä – pitää lämpötila alhaalla, sekä jonkin verran pitää yllä pientä kosteutta. Savustimen kupu on selvästi korkeampi, kuin normaalin 57:n, joka mahdollistaa isompien lihapalojen valmistamisen.
Neitsytajolle – ribsejä tottakai!
Ulkona tällä hetkellä oleva muutaman asteen pakkanen ei pahemmin savustusta WSM:llä haittaa. Brikettejä koneeseen piippusytkällinen ja perään sytytettyjä brikettejä n. 1/2 piippysytkällistä. Nosta keskiosa paikoilleen ja täytä vesiastia. Kansi päälle ja odottele hetken aikaa, että lämmöt nousevat. Nakkasin itse ribsit ritilälle miltein heti ja lisäsin 3 omenapuunpalaa brikettikammioon. Voi veljet sitä savun määrää! Savua alkaa muodustoa reippaasti heti alkulaukauksesta lähtien. Savu kyllä himmailee 1-2 tunnin kuluessa. Mikäli savun maku ei nappaa, käytä pienempää määrää tai jätä kokonaan pois. Myös puulajin valinnalla on oleellinen vaikutus makuun. Lihat ottavat savunmakua vain tiettyyn sisälämpöön asti, käytännössä ensimmäiset 1-2 tuntia. Tämän jälkeen ei savustuspaloja kannata enää lisätä. Maku muuttuu liian kitkeräksi eli mieluummin aloittele pienillä määrillä ja lisää hiljaksiin omien mieltymysten mukaan.
WSM pitää lämpötilan todella helposti halutulla alueella. Neljän tunnin savustuksen aikana alaventtiileitä vääntelin muutaman kerran, kun lämpötila nakutteli ylärajaa. WSM57:n brikettikammio on kyllä järkyttävä. Imaisee melkein pussillisen brikettejä halutessaan. 1,5 piippusytkällistä tupruttaa edelleen takapihalla ja lämmöt on pysynyt tasaisesti savustusalueella viimeiset 4 tuntia.
Ensiajossa WSM57 on juuri sitä, mitä olen tarvinnut. Helppo lämmönsäätö ja riittävästi tilaa. Pienemmällä (reipas kokoero) versiolla pärjää aivan varmasti yhtä lailla. Itse asiassa taidan varaosana ostaa pienempiä savustuksia varten 47:n brikettikammioon tulevan kehikon, jolloin pienemmän brikettimäärän saa pidettyä helpommin kasassa. Viikonlopun aikana testaillaan lisää usemmalla ribsikilolla ja taitaa mennä tölkkipersekanan resepti uusiksi. Aivan loistava hankinta tavallisen 57 pallon ja pienen Smoky Joen rinnalle.












