Jack Daniels Viskiribsit kaasugrillissä
Yleensä teen ribsit pidemmän kaavan mukaan low & slow -tyyliin, savustamalla tai sitten uunin kautta, jolloin valmistusaika on ollut yleensä vähintään parista tunnista neljään. Ribseistä saa toki erittäin maistuvia, myös hieman nopeammin, joskin liha ei irtoa aivan samalla tavalla. Maltti on valttia eli riittävän alhaiset lämmöt takaavat onnistuneet ribsit myös suoraan grillaamalla.
Jack Daniels marinadi ribseille
- 50 g ruokosokeria
- 50 g Dijon -sinappia
- 0,5 dl soijakastiketta
- 1 sipuli hienonnettuna
- 1 tl suolaa
- loraus vaahterasiirappia
- 1 dl Jack Danielsiä
Ota ribsit hetkeksi jääkaapista ja poista kalvot. Lähtevät paremmin hetken aikaa lämmettyään. Veitsellä hieman alkuun ja talouspaperilla tiukkaa otetta. Kalvo lähtee irti yhtenä kappaleena helposti. Sekoita ainekset ja aja vaikka blenderissä soseeksi. Marinointiastiasta riippuen voit puolittaa ribsit jo valmiiksi. Marinadi niskaan ja 4-5 tuntia jääkaapissa nyt ainakin.
Jack Daniels glaseerauskastike
- 1 dl Jack Danielsia
- 100 g ruokosokeria
- 3 rkl tomaattipyrettä
- 2 tl Worchestershire -kastiketta
- 0,5 dl viinietikkaa
- 1 tl valkosipulijauhetta
- 2 tl Dijon -sinappia
- 0,5 dl appelsiinimehua
- muutama tippa nestemäistä savua
Sekoita kaikki ainekset hyvin ja valmista sellaisenaan. Tuolla määrällä riittää useammallekin grillauskerralle. Glaseeraussoosi on suhteellisen notkeaa, joten voit halutessa hieman keittää hiljaksiin kasaan, jolloin saat soosista hieman paksumpaa ja kunnon Sticky Fingers ribsejä!
Esilämmitä grilli ja pidä lämmöt todella alhaisena. Käytin omassa Lantikassa kolmea poltinta ja lämpömittari huuteli siinä 90 asteen nurkilla. Ribsit suoraan grilliin ja soosia pintaan. Grillaa n. 5-10 min / puoli, käännä ja moppaa taas soosia. Jatka tätä n. tunnin verran, ehkä karvan alle. Vaikka glaseerauskastikkeessa on reippaasti sokeria, ei pala, kunhan et vedä liian kuumalla. Kun tuon melkein tunnin ribsejä kääntelee, huomaat ehkä, että grillissä saattaa olla kuumempia kohtia. Vaihda ribsien paikkoja tasaisen grillaustuloksen saamiseksi. Moppia niskaan ja rock & roll!
* * *
Länkkäriruokaa ja Highwaymen:









